Etusivu > Ajankohtaista > Kilpailu haastaa kunnat kestävän kehityksen vetureiksi
  • Palaute
  • Intranet

Kilpailu haastaa kunnat kestävän kehityksen vetureiksi
15.2.2010

Tekesin ja Kuntaliiton yhdessä kumppaniensa kanssa järjestämässä kilpailussa haetaan kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta hyviä hankkeita. Parhaille ideoille on luvassa rahoitusta ja positiivista näkyvyyttä.

"Kunnilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen ehkäisyssä ja kestävämmän kehityksen edistämisessä niin oman toimintansa kuin kuntalaisten arkielämän kautta. Tulevaisuuden kestävä kunta -kilpailun kautta saadaan eri puolilta Suomea hyviä käytäntöjä suuremman yleisön tietoisuuteen ja levitettyä laajemmalle. Kilpailuun ovat tervetulleita erikokoiset ja erisisältöiset ideat. On muistettava, että pienestäkin ideasta voi muodostua vaikutuksiltaan suuri," toteaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja, hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi.

Hyvinvointi_01_trampoliini.jpg

Kunnat halutaan vetureiksi uusien ideoiden käyttöönotossa ja suunnannäyttäjiksi kestävien yhdyskuntien rakentamisessa. "Teknologian kehittäminen ja innovaatiot yhdistettynä uusiin toimintatapoihin ovat tuottavuuden keskeisiä tekijöitä", kertoo Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman päällikkö Virpi Mikkonen.

Kilpailu antaa kunnille mahdollisuuden uusien ideoiden avulla parantaa omaa kilpailukykyään ja lisätä työpaikkoja kestävällä tavalla. Parhaimpaan tulokseen päästään eri sektoreiden välisellä yhteistyöllä. "Kunnissa on paljon luovuutta ja innovaatioita, mutta arjen kiireet ja joskus myös epävarmuus ideoiden hyvyydestä estävät niiden toteutumisen. Toisaalta vaikea taloustilanne kaventaa kuntien toimintaa pahimmillaan lyhytnäköiseksi selviytymiskamppailuksi. Kilpailu on erinomainen tapa saada ideoita esille ja asiantuntevan arvioinnin kohteeksi. Samalla se tuo mahdollisuuden saada rahoitusta kuntainnovaatioihin ja niiden edelleen kehittämiseen omaan ja muiden kuntien käyttöön", kertoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Kilpailuehdotukset voivat liittyä esimerkiksi maankäytön suunnitteluun, liikkumiseen, väylä- ja verkkoratkaisuihin, jäte- ja vesihuoltoon, uusiutuvan energian hyödyntämiseen, rakentamiseen tai palveluihin.

Kilpailuun voivat osallistua kunnat ja niiden liikelaitokset, kuntien omistamat yhtiöt ja kuntayhtymät. Idean voi esittää myös ryhmä, jossa on mukana kunnallisen toimijan lisäksi yrityksiä tai muita kuntia.

Kilpailuun osallistuvat laativat ideastaan lyhyen, 1-2 -sivuisen kuvauksen 15.6.2010 mennessä. Tuomariston suosituksesta valitaan 3-6 toteuttamiskelpoista ideaa, joiden kehittämistä Tekes rahoittaa periaatteidensa mukaisesti.

Kilpailun tulokset julkistetaan 15.9.2010 Kuntamarkkinoilla.

Lisätietoja:
Virpi Mikkonen, Tekes, p. 010 60 55930, Lähetä sähköpostia
Ritva Laine, Suomen Kuntaliitto, p. 050 521 5749, Lähetä sähköpostia

www.tekes.fi/info/kuntakilpailu

<< Takaisin