Etusivu > Ajankohtaista > Energiatodistus esillä jo useimmissa asuntonäytöissä
  • Palaute
  • Intranet

Energiatodistus esillä jo useimmissa asuntonäytöissä
24.3.2011

Energiatodistukset ovat aiempaa paremmin esillä asuntojen myyntitilanteissa, selvisi ympäristöministeriön tilaamasta kyselystä. Energiatodistus oli nähtävillä 79 prosentissa kohteista, kun vuonna 2009 vastaava luku oli 61. Kahdeksassa prosentissa myynti- ja vuokrauskohteista todistuksen sai jälkikäteen ja joka kymmenennessä kohteessa välittäjällä ei ollut todistusta lainkaan.


Todistusten esilläoloa selvitettiin eri puolilla Suomea noin kahdessasadassa asuntojen myynti- ja vuokrausesittelyssä vuoden 2010-2011 vaihteessa. Valtaosa tutkituista kohteista oli vanhoja kerros- tai rivitaloasuntoja. Vastaava kysely tehtiin ensimmäisen kerran vuotta aiemmin Mikkelin ammattikorkeakoulun johdolla.

Energiatodistusten painoarvo kasvussa

Vuonna 2010 uudistettu, rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävä direktiivi laajentaa energiatodistuksen käyttöä. "Tieto rakennuksen energiatehokkuudesta tulee liittää myynti- ja vuokrausilmoituksiin, mutta tapa ja muoto ovat vielä täsmentämättä. Lisäksi energiatodistuksessa tulee ilmetä kiinteistön energiankäytön tehostamismahdollisuudet", sanoo energiatodistusten kehittämisestä vastaava yli-insinööri Maarit Haakana ympäristöministeriöstä. Lisäksi säädöksiä uusittaessa on pohdittava, kuka energiatodistuksia saa jatkossa laatia ja millaista pätevyyttä tekijöiltä edellytetään. Säädös tulee voimaan kesällä 2012.

Energiatodistus auttaa asunnon ostoa tai vuokrausta harkitsevia vertailemaan samankaltaisia kiinteistöjä keskenään ja antaa osviittaa asumisen energiankulutuksesta ja kustannuksista. Vanhoissa, yli kuuden asunnon kiinteistöissä kulutustietoihin perustuva energiatodistus on ollut käytössä vuoden 2009 alusta lähtien. Uusien rakennusten energiatodistus perustuu laskennallisiin arvoihin.

Energiatehokkuus kiinnostaa asunnonvaihtajia: 57 prosentilla uudiskohteen ja 45 prosentilla vanhan asunnon ostajista energiatehokkuus vaikutti ainakin jonkin verran hankintapäätökseen. Tulos perustuu Kiinteistövälitysalan Keskusliitto KVKL:n vuonna 2010 tehtyyn tutkimukseen.

Lisätietoja:

Yli-insinööri Maarit Haakana, Ympäristöministeriö, puh. 050 594 0167, etunimi.sukunimi(at)ymparisto.fi
Tutkimusjohtaja Aki Valkeapää, Mikkelin ammattikorkeakoulu, puh. 040 829 8454, etunimi.sukunimi(at)mamk.fi
Yksikönpäällikkö Päivi Laitila, Motiva Oy, puh. 0424 281 212, etunimi.sukunimi(at)motiva.fi

www.motiva.fi/energiatodistus

<< Takaisin