Voit lukea tämän uutiskirjeen myös täältä.

Tee parannus!
UUTISKIRJE 18/2/2010

Kokemuksia ja palautteita aluekiertueelta

Tee parannus -aluekiertue on käynyt kahdeksalla paikkakunnalla. Energiatehokkaan korjausrakentamisen käytäntöihin ja ratkaisuihin on tutustunut 1 215 osallistujaa. Heistä iltapäivän ammattilaisseminaareihin on osallistunut 508 ja taloyhtiöiden hallitusten jäsenille suunnattuihin iltaseminaareihin 707 henkilöä. Ammattilaisseminaarien osanottajat ovat olleet pääasiassa isännöitsijöitä, mutta muutkin ammattilaisryhmät ovat olleet hyvin edustettuina.

Tilaisuuksien pääpuhujina ovat olleet kehityspäällikkö Jari Virta ja energia-asiantuntija Petri Pylsy, molemmat Suomen Kiinteistöliitosta. Saadun palautteen perusteella seminaariesityksiä on pidetty asiantuntevina ja kiinnostavina. Lisäksi on kiitelty näkökulmien monipuolisuutta, luennoitsijoiden selkeätä ilmaisua ja heidän kykyään viedä esityksiä lähelle ruohonjuuritasoa. Erityistä mielenkiintoa kuulijoissa on herättänyt ilmanvaihdon parantaminen ja lämmöntalteenotto poistoilmasta. Aiheita on toivottu tarkasteltavan myös rivitaloyhtiöiden näkökulmasta.

Myös seminaarien näyttelyosasto on vetänyt väkeä puoleensa. Joidenkin mielestä näyttely on ollut paras osa tapahtumakokonaisuutta. “Näyttelyosastojen aukioloajoista on näytteilleasettajilta tullut monenlaisia näkemyksiä. Yrityksille järjestetyssä start up -tilaisuudessa sovittuja aikoja ei kuitenkaan muuteta. Kiinteistöliitto on vuosien varrella kokeillut monenlaisia vaihtoehtoja ja nyt valittu konsepti on osoittautunut niistä parhaaksi”, aluekiertueesta vastaava Kiinteistöliiton viestintäpäällikkö Marjukka Vainio toteaa.

Samansisältöiset seminaaritilaisuudet järjestetään kevään aikana vielä 12 paikkakunnalla. Seuraavat tilaisuudet ovat 16.3. Helsingissä ja 22.3. Vantaalla.

Kiertueohjelmaan on tullut muutamia muutoksia:

- Rovaniemen päivämäärä on muuttunut.Uusi ajankohta on 12.5, paikka on sama: AMK, Borealis-Sali, Jokiväylä 11 C.
- Imatralla pidetään 27.4. vain yksi tilaisuus klo 14-18
- Oulussa tilaisuudet pidetään 6.5. Oulun kaupunginteatterissa, Kaarlenväylä 2. Paikka on siis vaihtunut.

Päivitetty kiertueohjelma löytyy osoitteesta www.teeparannus.fi/tapahtumat/.

Kilpailu haastaa kunnat kestävän kehityksen vetureiksi

Tekesin ja Kuntaliiton yhdessä kumppaniensa kanssa järjestämässä kilpailussa haetaan kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta hyviä hankkeita. Parhaille ideoille on luvassa rahoitusta ja positiivista näkyvyyttä. Tee parannus -ohjelma on yksi kilpailun järjestäjistä ja viestintäkanavista.

Tulevaisuuden kestävä kunta -kilpailuun voivat osallistua kunnat ja niiden liikelaitokset, kuntien omistamat yhtiöt sekä kuntayhtymät. Idean voi esittää myös ryhmä, jossa on mukana kunnallisten toimijoiden lisäksi yrityksiä tai useita kuntia.

Kilpailuun osallistuvat ideoivat esimerkiksi maankäytön suunnitteluun, liikkumiseen, väylä- ja verkkoratkaisuihin, jäte- ja vesihuoltoon, uusiutuvan energian hyödyntämiseen, rakentamiseen tai palveluihin liittyviä uusia toimintatapoja tai teknologioita.

Kilpailutöitä otetaan vastaan 15.6.2010 saakka. Tulokset julkistetaan 15.9.2010 Kuntamarkkinoilla Helsingissä.

Kilpailuohjeet löytyvät osoitteista www.tekes.fi/info/kuntakilpailu ja www.teeparannus.fi/kilpailut/kestavakunta/.

TV-tietoiskut jatkuvat Joka kodin asuntomarkkinoilla

Energiatehokkuuden parantaminen on keskeisiä teemoja MTV3- kanavalla 21.2.2010 alkaen esitettävässä Joka kodin asuntomarkkinat -ohjelmasarjassa. Energiansäästöön ja järkevään elinkaaritalouteen kannustetaan sekä taloyhtiöitä ja niiden osakkaita että pientaloasukkaita.

Poimintoja kevätkauden ensimmäisten ohjelmien sisällöistä:

21.2. Asuntoministeri Jan Vapaavuori kertoo, miksi ja milloin taloyhtiöiden on järkevä tehdä energiatehokkuutta parantavia korjauksia. Kotitalot kuntoon -kilpailu kannustaa taloyhtiöitä parannuksiin.

28.2. Hissien perusparannus ja turvallisuus taloyhtiöissä. Kylmäsäilytyslaitteiden energiakulut kuriin.

7.3. Kimmo Rautiainen Motivasta kertoo, mitä kiristyneet energiansäästövaatimukset tarkoittavat käytännössä. Kiinteistöliiton Anu Kärkkäisen haastattelussa tuodaan esille uudistuvan asunto-osakeyhtiölain keskeiset muutokset.

14.3. Riihimäkeläisen taloyhtiön käyttövesi lämmitetään aurinkoenergialla. Joka kodin energiavinkki: ilmanvaihto ja tuuletus.

21.3. Nokialla taloyhtiö siirtyi kaukolämmöstä maalämpöön. Joka kodin energiavinkki: ilmalämpöpumpun huolto.

”Remontti-Reiska” Jorma Piisisen juontama ohjelma esitetään sunnuntaisin klo 9.25 ja uusintana seuraavana perjantaina klo 15.40. Talven ja kevään aikana esitetään yhteensä 15 jaksoa.

Tunnustuspalkinto energiatehokkuuden edistämisestä

Suomen Messusäätiö on päättänyt myöntää 5 000 euron suuruisen tunnustuspalkinnon henkilölle tai ryhmälle, joka on toiminnallaan ja esimerkillään edistänyt energiatehokkuutta asuntomarkkinoilla. Valinnan tekee yhteistyössä Tee parannus -ohjelman kanssa kutsuttu raati, johon kuuluvat Reijo Kangas Tekesistä, Jarek Kurnitski Sitrasta, Helena Säteri ympäristöministeriöstä ja Juha Salmi Suomen Asuntotietokeskuksesta. Valinta julkistetaan Helsingin Messukeskuksessa 25.3.2010 klo 10 pidettävässä tilaisuudessa.

Kyseisenä päivänä Messukeskuksessa alkaa suosittu nelipäiväinen messukokonaisuus, johon kuuluvat ASMA 10 – Asunto- ja korjausmarkkinat, Oma Koti 10, OmaMökki 10 ja OmaPiha 10 ja Sisusta! 10.

Tee parannus -ohjelman aluekiertueeseen osallistuville yrityksille on tarjottu mahdollisuutta yhteiseen osastoon ASMA 10 –messuilla lauantaina 27.3.2010. Lisätietoja antaa Jarmo Valtonen, Media Bookers, puh. 05060330.

Muista myös nämä!

Kotitalot kuntoon -kannustekilpailu taloyhtiöille.
Kolme sarjaa: Vuoden 2010 taloyhtiöteko, vuoden 2010 putkiremontti ja Ideasta innovaatioksi. Ilmoittautumiset 2.4.2010 mennessä.
Lisätietoja: www.teeparannus.fi/kilpailut/kotitalotkuntoon/

Lue Tee parannus -blogi!
Aiheita ovat esimerkiksi ketterä korjausmalli (Jani Kemppainen) ja löytyykö ratkaisuja remonttitarpeisiin (Reijo Kangas).


Tee parannus! -yhteistyökumppanit:

Viestintäohjelman toteuttavat Tekes, Ympäristöministeriö, Sitra ja Motiva yhdessä kiinteistö- ja rakennusalan kanssa. Tavoitteena on edistää käyttäjälähtöistä, suunnitelmallista ja kustannus- sekä energiatehokasta korjausrakentamista. Perusparantamista tarvitaan niin taloyhtiöissä, pientaloissa kuin koko rakennetussa ympäristössäkin.

TekesYmpäristöministeriöSitraRakennusteollisuus
Suomen KiinteistöliittoLVI-TalotekniikkaAsuntotietokeskusRakennuslehtiMotiva

Uutiskirjeen jakelu

Tämä on Tee parannus! -viestintäohjelman uutiskirje. Mikäli haluat pois postituslistalta, lähetä viesti osoitteeseen info@teeparannus.fi. Kiitos!

Ota yhteyttä: projektinjohtaja Juha Salmi, juha.salmi@asuntotietokeskus.fi, puh. 0400 424314.

www.teeparannus.fi